tiistai 27. maaliskuuta 2012

Pöllötys

Sainpahan vihdoin tehtyä pöllöttimen valmiiksi. Virkkasin pöllölle vartalon jo aikaa sitten. En vain saanut aikaiseksi alkaa leikkomaan vatsaa ja naamaa mokomalle. Noh, eilen sitten vihdoin sain otettua sakset käteen ja ryhdyttyä hommiin. Lopputulos on ihan kiva. Mutta jotenkin tuntuu että jotain jäi puuttumaan. Kai se johtuu siitä että ei ole yhtä värikäs, tai oikeammin, kirkas kuin mitä muut tekeleeni.
Kai tämä on jonkin sortin amigurumi hahmo?

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Hoot hoot!

Ei pöllömpi päivä sanoisin. Innostuin eräänä päivänä tekemään pöllöjä. Materiaalina toimii Fimo ja Cernit massat. Pöllöissä on korupiikit pystyssä uunia varten, jotta reiät pysyisivät avonaisina. Näistä voi sitten tehdä kaulakoruja tai vaikka avaimenperiä. Kokoa pöllöillä on pari senttimetriä. Virkkasin myös vartalon amigurumi pöllölle, mutta en ole sen pidemmälle vielä päässyt sen projektin kanssa. Pari päivää tässä ollut taukoa näpertelystä. Lähinnä viikonlopun viipotusten vuoksi. Mutta nyt on jälleen (ah niin ihana) arki!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Koruja ja neliöitä


Valmiit neliö
Olen tosiaan aloittanut ikuisuusprojektin jonka kanssa kaikki luppoaika tehokkaasti katoaa. Eli siis isoäidinneliöistä torkkupeitto. Kovin montaa neliötä ei vielä ole valmiina, kun värimaailmakin vaihtui keskenkaiken.
Kun ulkona aurinko paistaa ja tintit laulaa, alkaa itselläkin olemaan kevättä rinnoissa. Tämä heijastuu myös käyttämiini väreihin. Keltainen olisi nyt suosikki, harmi vaan ettei varastoistani löydy kuin muutama keltainen nappi ja keltaista maalia.

Tekisi mieli tilata kasa kankaita taas pitkästä aikaa, mutta mieheni ei varmaan ilahtuisi kun kartutan taas luottokortti laskua.

Pidin hieman taukoa virkkaamisesta ja siivoamisesta pojan päikkäreiden aikana ja tein cameo kaulakorun ja ruusu sormuksen. Jos sormus päätyisi käyttöön lauantaina, tai sitten taas käytännöllisyys vie voiton ja jää sormukset kotiin, kun on kovin hankalat hanskojen kanssa...

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Trip down the memory lane.

Mikäs sen parempaa kuin aloittaa aamunsa kahvilla, suklaapiirakalla ja Maija Poppasella. Julie Andrews ja Dick Van Dyke <3

Leivoin edellisiltana mummoni ohjeen mukaan suklaapiirakan. Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt tovi. Kyseinen leivonnainen on ehdoton suosikkini ollut lapsuudesta asti, harvemmin vain tulee leivottua, suuren annoskoon vuoksi. Paakkelssia kun tulee koko pellillinen. Pitäisi varmaan ostaa pienempi pelti niin tulisi leivottua useammin. No mutta tänään pitäisi tulla vieraita niin ei tarvitse syödä yksin koko pellillistä.

Mikäli joku tahtoo kokeilla kotonaan tätä herkkua, niin ohje tulee tässä:

Suklaapiirakka

Pohja:

4 munaa
4dl sokeria
6dl vehnäjauhoja
4tl vaniljasokeria
4tl leivinjauhetta
100g sulaa rasvaa
2dl maitoa

Kuorrute:

5rkl kahvia
50g sulaa rasvaa
1rkl kaakaojauhetta
3,5dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria


Vaahdota munat ja sokeri, sekoita kuivat aineet. Lisää kuivat aineet, maito ja sula rasva vuorotellen muna-sokeri vaahtoon. Levitä uunipellille ja paista 175 asteessa 20min. Anna pohjan jäähtyä ennen kuin levität kuorrutteen. Päälle voi lisätä hieman nonparelleja koristeeksi.

Rieskaa.

Eilisille perunamuusin jämille löytyi käyttöä kun keksin leipoa perunarieskaa. Aikas herkkua tuli, pakko sanoa.

Näin se onnistuu:

Perunarieska

3dl perunamuusia
1tl suolaa
1 muna
2-3dl jauhoja (ohra tai vehnä)
hieman voita voiteluun


Sekoita ainekset keskenään, älä vatkaa liian kauan ettei tule sitkoa. Taputtele neljä plättyä pellille ja pistele haarukalla reikiä. Paista 275 noin 10min. Sivele paistetut rieskat sulalla voilla. 
Nami nami.

Tilda

Tilda. Mitä ihanimpia käsitöitä. Ja vieläpä helppoja tehdä. Tosin joihinkin joutuu näkemään hieman enemmän vaivaa ja vaatii sorminäppäryyttä. Käsin harsiminen ei ole lempi asioitani, joten jotkut projektit ovat raastaneet hermoja, sormenpäistä puhumattakaan. Mutta lopputulos palkitsee tekijänsä.
Tone Finnangerin kirjoja on julkaistu suomeksikin, myös kuvassa vasemmalla oleva löytyy suomennettuna. Ainakin bookplussalla oli viime käynnilläni, en nyt muista millä nimellä, mutta kirjoittajan tai hakusanan 'Tilda' avulla luulisi löytyvän. Hintakin oli vain pari kymppiä.

Heponen Tildan ohjeiden mukaan
Kodin sydän
Olen tehnyt Tildan kirjojen innoittamana sydämiä, meikkipusseja, hevosia, enkelin yms. Jo kankaiden kuviot ja värimaailma innoittavat pakertamaan kodin sulostuttajia. Tildalla on myös tuotesarja askartelutarvikkeissa. Sinooperista löytyy ainakin kankaita. Myös Tilda- lahjapaperia olen sieltä joskus ostanut.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Valitse väri!

Kun on saanut kaikki projektinsa valmiiksi, jää vähän toimeeton olo, kun yhtäkkiä ei olekaan mitään tekemistä. Niinpä kysyin Facebookissa väriä, jonka mukaan paskartelen jotain päivän aikana. Oransseja materiaaleja ei oikein varastoista löytynyt, muuta kuin nappeja. Mutta napit ovatkin yksi lempimateriaalini, välillä tuntuu että niitä on joka työssä. Ne ovat nättejä ja niillä on helppo piristää neuletöitä, vaatteita ja niistä voi tehdä koruja.
Pidemmittä puheitta, teemaväri oranssi, olkaatte hyvät:


Kuvan huopapöytäliinasta muistuikin mieleeni kasa huopatilkkuja, jotka tilasin eBaysta eilen. Mukaan tarttui myös koristeteippiä. Täytyy piilottaa ne kun tulee, ettei taas tule noottia eBay shoppailusta. Vaikkakin koko tilaus maksoi vain 12 euroa.
Haaveissa on ollut jo pitkään tehdä pöllötyynyjä, siihen huopa olisi ihan omiaan. Ja moneen muuhun värikkääseen näpertelyyn. Siksi huopa, koska olen liian laiska tilkkutöihin ;)


Eilen aloitin myös yhden pidemmän projektin, joka on ollut mielessä jo pitkään. Eli opettelin videon avulla tekemään isoäidin neliön. Koskaan en ole pitänyt virkkaamisesta, mutta ehkä tämä tästä. Neliöt on helppo tehdä ja ennen kaikkea nopea. Neulonnasta jäävät lankakerän loput on hyvä käyttää neliöihin. Valmiina on jo kaksi harmaata. Siitä se lähtee!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Aurinkoista päivää!



Tässäpä tämän päivän tuotos. Tai no sain nämä valmiiksi jo pari päivää sitten, mutta nyt vasta jaksoin päätellä langat. Lankana toimii Novitan 7 veljestä Polkka. En tykkää epäsymmetrisestä lopputuloksesta, vaikka väri onkin mieleinen. En tiedä kuinka paljon lankaa olisi pitänyt keriä roskiin että saa raidat menemään samallailla molemmissa. 
Kameran edestä sukat pääsivät suoraan jalkaan ja minä pääsen kynsikäs projektia jatkamaan. Siitäkään enää kuin päättelyt ja pieni loppusilaus jäljellä :)  

Pari tuntia myöhemmin:

Sain sitten kysikkäätkin valmiiksi kun pikkuherra meni päiväunille. Aurinkoisilla keleillä varmaan hieman vaikutusta värivalintoihin. Kuvassa hieman väri vääristyy, eli punainen on oikeasti tumma pinkki.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Uutta luettavaa!



Hain tänään äitini lähettämän paketin postista. Lastenvaatteiden mukana oli tämmöinen lehti. En arvannutkaan että tämä Suomessakin ilmestyy. Olen joskus tutustunut Mollien blogiin. Ihan mukavia ideoita äkkiseltään selattuna. Muutamat ennestään tuttuja, ja pari uuttakin ideaa. Lehdellä vaan on kovin suolainen hinta, suosittelen siis tutustumaan Mollien blogiin:

 http://molliemakes.themakingspot.com/

torstai 1. maaliskuuta 2012

Keittiön kirjallisuutta.


Pidän näteistä asioista, niinpä kaikki makean näköiset kirjatkin viehättävät. Olen myös hyvin kiinnostunut Amerikkalaisesta keittiöstä, niinpä tulee silloin tällöin osteltua netistä ameriikan  keittokirjoja. Olen muistaakseni vain muutamaa reseptiä kokeillut kirjoista, mutta enemmänkin ne ovat antamaan ideoita, ja tietenkin sisustuselementtinä. Jos on kiinnostunut näistä kirjoista, ei kannata säikähtää mittayksiköitä, ne oppii hyvin nopeaan, ja useiden kirjojen takasivuilta löytyy muuntotaulukot. Myös googlettamalla löytyy netistä useita hyviä muuntimia.
Lempparini näistä on varmaankin 'Cake Pops' kirja. Oikein innolla odottelen että pikkumies kasvaa, jotta pääsisin leipomaan kaikkea vänkää lasten kekkereihin. Myös 'Eat me' on mielenkiintoinen. Kirjasta löytyy mielenkiintoiselta vaikuttava Jack Daniels- cupcake resepti! En ole kerennyt vielä kokeilemaan kun ei ole ollut kaapissa kyseistä viskiä, tai ylipäätään mitään viskiä. Suunnittelin kokeilevani reseptiä myös Jaloviinan kanssa.
Farm Chicks on mukava kokonaisuus. Kirjasta löytyy reseptejä ruokiin, leivonnaisiin, naposteltaviin ja ohjeita pieneen näpertämiseen. Cookie Craft on erinomainen koristelutekniikoihin tutustuttaessa.

Englannin kielen taitaville vinkkinä, että Suomessa kirjat ovat ylihintaisia. Yksikään kuvan kirjoista ei ole uutena maksanut yli 20 euroa. Kaikki olen tilannut eBaysta, paitsi 'Cake Pops' on kirjoittajan oman sivun kautta: www.bakerella.com

Mitä mainiointa talvilomaa!


Aamuinen auringonpaiste katosi ja pikkumies on päikkäreillä, niin jää äiteellä aikaa muuhunkin kuin leikkimiseen.
Pyöräytin päiväkahvin seuraksi kolmenlaisia muffinseja: suklaa, valkosuklaa ja perus. Valkosuklaisia ei jäänyt kuvattavaksi asti kun mies hotkaisi kaikki hetkessä kitaansa. Ilmeisesti oli hyviä.
Hyvästä perustaikinasta saa paljon muunnelmia tehtyä, vain mielikuvitus on rajana. Omat lempparini ovat sitruuna ja appelsiini- suklaa. Jälkimmäinen maistuu ihan Jaffa-keksille! Molemmat ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä, kun ovat saaneet makuuntua rauhassa.
Kakkusten ulkomuotoon olisi mukava panostaa joskus enemmänkin, mutta jos ihan kotipullaksi leipoo, on koristelu turhaa touhua, koska en pidä kuorrutteen mausta. Tulee hieman liian makeaa.
Pidemmittä puheitta, tässä on käyttämäni perustaikina muffinseihin.

Muffinssit

2 munaa
2dl sokeria
100g rasvaa
3dl jauhoja
1,5tl leivinjauhoja
1tl vaniliinisokeria

Munat ja sokeri vaahdoksi, kuivat aineet sekaisin, rasva sulaksi ja kaikki sekaisin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Mauste vaihtoehtoina yksi appelsiini (mehu ja kuori raastettuna) kaksi sitruunaa, 1dl kaakaojauhetta, puoli levyä taloussuklaata rouheena, Dumle karkkeja jne. Mahdollisuudet ovat rajattomat!