Kyllä, ihan liian kauan on mennyt kun oon viimeeksi tänne kerennyt kirjoittamaan. Niin se vain menee kaikki aika johonkin ihan muuhun kun saa työpaikan. Ei kiva. No onneksi kohta alkaa taas joutenolo. Tai ainakin niin olen suunnitellut. Koeaika loppuu ja en millään haluaisi jatkaa hotellilla, koska meinaa olla jo hieman turhan raskasta. Onhan tässä raskauskin jo melkein puolessa välissä. Pitää neuvolassa hieman valittaa taas kun selkä menee ja sattuu. Jos saisi jonkun paperin jossa sanotaan että en voi tehdä tommoisia hommia, ja että saan Kelalta kuitenkin rahaa. Jos itse sanon töissä etten voi jatkaa, tulee kolmen kuukauden karenssi.
Olen oikein ahkerasti kutonut tänä vuonna joululahjoja. Alotin jo lokakuussa, mutta vieläkin olisi tehtävää. Tarvii laittaa kuva tuotoksista sitten kun joululahjat on avattu, eihän niitä ennen voi laittaa, saajat pian vakoilee etukäteen.
Leivontaakin on jonkin verran suoritettu, niistä sitten myöhemmin kun pahin stressi alkaa oleen ohi. Kun oma kone sanoi sopimuksen irti langattoman verkon kanssa, niin on jäänyt tämä koneella istuminen hieman vähemmälle. Ei huvita istua kylmässä eteisessä läppärin kanssa. Mutta tähän mennessä olen valmistanut kahvisiirappia, sinappia, kanelimanteleita, pipareita, luumunappeja ja kaneli-sokerinappeja (helpompi versio kaneliässistä). Vielä tarvisi koristella nuo piparit, leipoa lisää keksejä, tehdä etiketit sinapeihin ja siirappiin, tehdä laatikot, manteleita, karjalanpiirakoita.. jne. Tekemistä kyllä riittää. Aika vaan ei tunnu riittävän. Kun on tiettyjä asioita mitä ei voi tehdä pikkumiehen ollessa hereillä.
Mutta nyt takaisin keittiöön!
perjantai 14. joulukuuta 2012
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Kesäloma ja suklainen herkku!
Niin se vain sitten itselläkin alkoi kesäloma. Ainakin yhdestä työpaikasta. Vielä viikko tuota liukuhihnatyötä ja sitten alkaa oikeesti vapaa. Ellei sitten tärppää työnhaussa... Inhottavaa epätietoisuutta tulevaisuuden suhteen. Lemppari työpaikassa ei oikein kotielämän kanssa mätsää vuorot, tarttee siis etsiä toista työpaikkaa lähempää. Hakemuksia on lähetelty ja työkkärissä pitäis käydä paikanpäällä parin päivän päästä. Jos sitä jäis työttömäksi hetkeksi ja keskittyis tuohon jälkikasvuun ja kätten töihin :)
Mutta, asiaan. Kesäloman kunniaksi muistin työkavereita itse valmistamillani brownies, leivonnaisilla. Ja tuli meinaan sit tosi hyvää! Hieman sovelsin netistä napattuun reseptiin. Harmittaa vaan kun kotona ei ole pakastinta, niin ei saa syötyä lämmintä herkkua jäätelön kera. Tosin kyllä se maistuu ilmankin!
Tässä ohje supersuklaiseen herkkuun:
Pohja:
1 levy taloussuklaata
150g voita
2,5dl sokeria
3 munaa
1,5dl jauhoja
0,5dl kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
6kpl Digestive keksejä
Pinnalle:
puolikas pussi Pirkka- pekaanipähkinöitä murskattuna
1kpl Daim 56g patukka murusina
Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Sekoita jauhot keskenään. Anna voi-suklaa seoksen hieman jäähtyä ja lisää sokeri ja munat yksitellen. Kääntele jauhoseos joukkoon. Murenna keksit taikinaan. Kaada voideltuun n.20 x 30 vuokaan ja ripottele päälle pähkinämurska ja Daim murska. Paista 175 asteessa 30min. Nautitaan lämpimänä jäätelön kanssa.
Ihanan helppo ohje ja ihanan herkullinen lopputulos! Käytin ensimmäistä kertaa pekaanipähkinää ja pidin kyllä todella paljon. Pähkinä ei ole kovaa, mutta paiston jälkeen juuri sopivan rapsakkaa. Daim pötkön saa parhaiten murennettua vasaralla. Eli ei avaa käärettä, vaan paukuttelee patukan muruiksi ja kaataa pötköstä taikinan päälle. Ihanan helppoa ja siistiä! Tästä ohjeesta tuli kyllä yksi lemppareistani.

Pekaani-caramel brownies

torstai 16. elokuuta 2012
Syksyä kohti
Viime sunnuntaina käytiin Hämeenkyrössä mutka. On se vain komeaa seutua.
Käytiin kaverin marjapensaita putsaamassa, miehet kun ei oikein perusta tuosta marjojen poimimisesta.. Ja meillä kun ei vieläkään ole sitä pakastinta, niin otin vain sen mitä tarvitsen. Yhden punaherukka piiraan leivoin tänä aamuna ja huomenna olisi tarkoitus keitellä lopuista mehua.
Perinteiset kirsikkatomaati |
Mutta pitemmittä jorinoitta, tässäpä piirakan ohje:
Punaherukka piirakka |
Marjapiirakka
2 munaa
2dl sokeria
3,5dl vehnäjauhoja
1tl vaniljasokeria
1,5tl leivinjauhetta
1,5dl maitoa
150g sulatettua rasvaa
4-6dl marjoja
Vaahdota sokeri ja munat, sekoita vaniljasokeri ja leivinjauhe jauhojen sekaan. Lisää muna-sokeri vaahtoon vuorollaan jauhoseosta, maitoa ja rasvaa. Voitele ja jauhota piirakkavuoka johon kaadat taikinan. Ripottele marjat päälle ja siivilöi päälimmäiseksi vielä ruokalusikallinen perunajauhoja imemään ylimääräinen kosteus pois. Paista 200 asteessa noin 30min.
Itse toisinaan lisään vielä ruokalusikallisen kanelia taikinaan. Mustikat sopivan erinomaisesti tämän ohjeen kanssa, olen tehnyt myös omenoilla ja hyvää tuli.
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Omenapiirasta ja sadekuuroja
Pitkästä aikaa täällä taas. Valitettavan vähälle jäänyt kirjoittelu, kun on tuo jälkikasvu työllistänyt hieman. Ja olenhan minä Facebookiin oman "kaupankin" pistänyt pystyyn, sen parissa on myös aikaa kulunut. Kättentaitoja voipi tilailla sivulta Millie Makes!
Pieni miehemme on oppinut nousemaan ja kävelemään tukea vasten. Tämä tietenkin mahdollistaa pienten käsien yltämisen ei-toivottuihin paikkoihin. Saa kyllä koko ajan olla perään katsomassa, mikä siellä NYT kolisee. Äidin tietokonekin on sen verran mielenkiintoinen, ettei kirjoittamisesta tahdo tulla mitään, kun pienet kädet varastaa hiiren tai irroittaa virtajohdon.
Vähän ollut kyllä saamaton päivä, kun on noin harmaatakin ollut. Tai no kyllähän tuo aurinkokin vähän näyttäytyi, sen verran mitä kaupassa kerkesi käymään. Isäntäkin kävi töissä moottoripyörällä, ja oli alusvaatteita myöten märkä kun kotio pääsi.
Tänään poikkesi kylässä kummitäti ja serkkupoika, jotka olivat matkalla Lapista Espooseen. Ja mikäs sen ihanampi tekosyy leipoa kuin vierailevat sukulaiset! Ajattelin kokeilla jotain uutta, ja päädyin Magnolia leipomon Apple Crumb piiraaseen. Tuli kyllä herkullinen piiras, mukavan rapsakka, eikä yhtään liian makea. En sitten tiedä olisiko pitänyt murussa käyttää fariinisokeria ruokokidesokerin sijasta. Ohjeessa vain luki "light brown sugar". Noissa ameriikan resepteissä kun on sen sataa eri sokeria, joista neljää saa meidän lähikaupasta. Mutta enemmittä puheitta, tässä suomennettu ohje tähän herkkuun:
Valmista pohja sekoittamalla rasva jauhoihin. Lisää kylmä vesi lusikallinen kerrallaan pirskottamalla. Vaivaa taikina palloksi ja kauli 24cm vuoan pohjalle.
Pilko omenat pieniksi kuutioiksi, sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää omenat seokseen ja pyörittele, niin että ovat sekoittuneet. Kaada omenat pohjan päälle.
Muruseokseen sekoitetaan ensin jauhot ja sokeri keskenään. Nypi sitten pehmeä rasva seokseen kunnes murumaista. Itse tein tämän vaiheen koneella. Kaada muruseos omenoiden päälle tasaisesti. Älä kuitenkaan painele, ettei kuoresta tule liian kiinteää (liian kova).
Lämmitä uuni 210 asteeseen ja paista piirasta 10min. Laske sitten lämpötila 190 asteeseen ja anna olla vielä 25-35min. Itse paistoin ensimmäiset 10 minuuttia toisiksi ylimmällä tasolla, jonka jälkeen laskin hieman piirasta alemmas ja paistoin 30min.
Parhaimmillaan tämä on tarjottuna vaniljajäätelön kanssa, harmi vain kun ei itsellä sattunut olemaan (kun ei ole pakastintakaan), mutta maistuu myös sellaisenaan! Syötiin kuitenkin kolmestaan puolikas piiras ;)
Vähän ollut kyllä saamaton päivä, kun on noin harmaatakin ollut. Tai no kyllähän tuo aurinkokin vähän näyttäytyi, sen verran mitä kaupassa kerkesi käymään. Isäntäkin kävi töissä moottoripyörällä, ja oli alusvaatteita myöten märkä kun kotio pääsi.
Tänään poikkesi kylässä kummitäti ja serkkupoika, jotka olivat matkalla Lapista Espooseen. Ja mikäs sen ihanampi tekosyy leipoa kuin vierailevat sukulaiset! Ajattelin kokeilla jotain uutta, ja päädyin Magnolia leipomon Apple Crumb piiraaseen. Tuli kyllä herkullinen piiras, mukavan rapsakka, eikä yhtään liian makea. En sitten tiedä olisiko pitänyt murussa käyttää fariinisokeria ruokokidesokerin sijasta. Ohjeessa vain luki "light brown sugar". Noissa ameriikan resepteissä kun on sen sataa eri sokeria, joista neljää saa meidän lähikaupasta. Mutta enemmittä puheitta, tässä suomennettu ohje tähän herkkuun:
Omena muru piiras
(Magnolia Bakery's Apple Crumb Pie)
Pohja:
3dl jauhoja
1,2dl juoksevaa kasvisrasvaa
3rkl kylmää vettä
Täyte:
3rkl sokeria
1rkl jauhoja
ripaus kanelia
kolme reilun kokoista omenaa (esim. Granny Smith)
Murukuorrute:
reilu 5dl jauhoja
3,6dl ruokokidesokeria
250g leivontamargariinia tai suolatonta voita
Pilko omenat pieniksi kuutioiksi, sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää omenat seokseen ja pyörittele, niin että ovat sekoittuneet. Kaada omenat pohjan päälle.
Muruseokseen sekoitetaan ensin jauhot ja sokeri keskenään. Nypi sitten pehmeä rasva seokseen kunnes murumaista. Itse tein tämän vaiheen koneella. Kaada muruseos omenoiden päälle tasaisesti. Älä kuitenkaan painele, ettei kuoresta tule liian kiinteää (liian kova).
Lämmitä uuni 210 asteeseen ja paista piirasta 10min. Laske sitten lämpötila 190 asteeseen ja anna olla vielä 25-35min. Itse paistoin ensimmäiset 10 minuuttia toisiksi ylimmällä tasolla, jonka jälkeen laskin hieman piirasta alemmas ja paistoin 30min.
Parhaimmillaan tämä on tarjottuna vaniljajäätelön kanssa, harmi vain kun ei itsellä sattunut olemaan (kun ei ole pakastintakaan), mutta maistuu myös sellaisenaan! Syötiin kuitenkin kolmestaan puolikas piiras ;)
tiistai 8. toukokuuta 2012
Pingviinejä.
Tuo pingviini tuntuu olevan kovin suosittu. Tässäpä pari esimerkkiä....
Kokonainen setti pingviinejä: korvikset, kaulakoru ja avaimenperä. |
Kitaristille avaimenperä |
Kaverille lahjaksi korvikset |
Vapun jälkeistä elämää on.
Doddi, nyt on vähäksi aikaa juhlallisuuden hoidettu. Äitienpäivää lukuunottamatta. Siitä toivon pääseväni helpolla, onhan kyseessä ensimmäinen äitienpäiväni. Sunnuntailta siis toivon, että saisin nukkua pitkään, maata koko päivän yökkärissä ja syödä suklaata ja banaanikakkua. Epäilenpä että vain suklaa toteutuu, mikäli mies ei ehdi syömään kaapissa lojuvaa cashew- suklaata pois siihen mennessä.
Vappuna olen tavannut paistaa munkkeja, simaakin on tarjolla mikäli olen muistanut laittaa simat käymään ajoissa. Tänä vuonna oli niin koleaa, ja työläs päivä takana, niin sima unohtui jääkaappiin. Pari lasillista sitä tuli juotua.
Minkäänlaisia koristeita en jaksanut ostaa, pallotkin mitä oli, toi appiukko työpaikaltaan pojalle viihdykkeeksi. Ehkä sitä alkaa sitten panostamaan enemmän kun on enemmän lapsia, tai tuo yksi edes siinä iässä että ymmärtää juhlien päälle. Itse pidän vappua tuoreen munkin päivänä, kun se on ainoa päivä vuodessa kun tulee paistettua munkkeja.
Aurinko paistaa ja luonto vihertyy. Niin myös aikaisemmin idättämäni vihreät. Lehtisalaattia pukkaa komiasti, ruohosipulista tosin vain muutama heinä. Myös itämään laittamani lobelia on alkanut pukkaamaan vihreää mullasta. Saa nähdä miten käy loppujen hankkimieni siementen kun ajattelin kylvää ne suoraan pihamaalle.
Olen viimeaikoina kerennyt myös massailemaan. Fimosta pakerrellut kissoja ja pingviinejä. Jälkimmäiset tuntuisivat olevan kovin suosittuja, heti tuli muutama tilaus kun laitoin Facebookiin kuvan. Tässäpä muutama kuva kissoista.
Ensimmäisessä kuvassa on uusia värejä Fimolta, mintun vihreä ja haalea pinkki. Ovat hieman vaikeita työstää kun ovat kovin pehmeitä. Ja massaan tarttuu kaikki karva ja pöly, jotka tietty näkyvät noin vaaleassa värissä.
Nostin juuri uunista setin pingviinejä. Vielä pitäisi tehdä ainakin yksi Alkomon (sisäpiirivitsi) ja päässä on valmiiksi tehty useampi muukin elukka. Jälkikasvu vain on nukkunut kovin huonosti viime aikoina niin ei ole kerennyt tekemään kuin tilatut. Mutta syy pojan viimeaikaiseen kiukutteluun ja unettomuuteenkin selvisi eilen; sieltä oli ensimmäinen hammas tullut ikenestä läpi! Niin se vain lapsi kasvaa. Viikonloppuna on opetellut nousemaan pystyyn tukea vasten. Kyllä äiti on nyt ylpeä papanasta! Lisää kehitysaskelia odotellessa...

torstai 26. huhtikuuta 2012
Punaisen hehku
Postissa tuli vihdoin tilaamani helmet! Ihastuin näihin hehkuvan punaisiin helmiin jo aikoja sitten, mutta toimitusta merten takaa saa luonnollisesti odottaa. Vihdoin kun saapuivat, oli pakko heti alkaa näpertämään, ja tässäpä lopputulos.
Paketissa tuli myös turkooseja ja vihreitä helmiä, saapas nähdä mitä niistä saa aikaiseksi.
Viikonloppuna pääsin myös pitkästä aikaa Ideaparkiin jossa on Sinelli. Mukaan tarttui muutama hemppis- värinen Fimo massa ja lisää vihreitä helmiä. Niin ja magneettejakin piti ostaa lisää kun kaikki mennyt napeista jääkaappi magneetteja väsätessä.

tiistai 17. huhtikuuta 2012
Marianne-suklaa keksit
Sateinen ilma ja lähestyvä syntymäpäivä innostivat leipomaan. Tein pitkästä aikaa yhtiä lemppareistani, alkuperäisestä reseptistä poiketen vaihdoin pähkinän Marianne crush- rouheeseen, koska pikkusiskoni on allerginen pähkinälle. Nämä keksit eivät kauaa kaapissa pölyty!
Amerikkalaiset suklaaleivät (orig.)
125g rasvaa
1dl sokeria
1dl fariinisokeria
1 muna
100g rouhittua hasselpähkinää
170g taloussuklaata rouheena
1tl vaniljasokeria
2½dl vehnäjauhoja
1/4tl suolaa
½tl soodaa
Vaahdota rasva ja sokerit, lisää muna. Sekoita loput aineet keskenään ja lisää hiljalleen taikinaan. Nostele lusikoilla nokareita uunipellille. Paista 200 asteessa 8-10minuuttia.
Itse korvasin pähkinärouheen Marianne rouheella (puoli pussillista). Voit kokeilla myös Wiener nougat rouhetta tai muita pähkinöitä.
perjantai 6. huhtikuuta 2012
Serinakakkuset
Mutta hieman positiivisiakin asioita: sain ensimmäiset siemenet itämään! Uskomatonta, anti-viherpeukalo on saanut jotain kasvamaan! Eli lehtisalaattiin on ensimmäiset elävät nousseet mullasta. Saas nähdä kuin ruohosipulin käy.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Purnukoita
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Palmusunnuntaita
Siivoilin kaappeja perjantaina ja löysin kaksi pussillista siemeniä; lehtisalaattia ja ruohosipulia. Ja niinpä tämä anti- viherpeukalo keksi kokeilla joskos saisi siemenet kasvamaan. Pistin jogurttipurkkeihin vähän kukkamultaa ja kolme purkkia molempia. Saas nähdä mitä tulee. En yleensä saa mitään vihreää kasvamaan. Kaktuksetkin olen tappanut. Ja viimeisimmän hukannut.. Toivottavasti tämä kokeilu onnistuu, olisi mukava käydä hakemassa tuoreet salaatit joka aamu. Sitten kun lämpenee aion hakea kaupasta valmiita ruukkuyrttejä ja istuttaa ne pihaan tai isompiin ruukkuihin. Näin saisi helpoiten tuoreet yrtit koko kesäksi.
Tänä pääsiäisenä olen muistanut varautua virpojiin. Nyt kun asutaan omakotitalossa ja kadun varressa paljon lapsiperheitä, on todennäköisempää saada ovelle trulleja vitsoineen, kuin kerrostalolähiössä. Ja Tampereella asuessa olen palmusunnuntaisin ottanut yleensä ovikellon irti. Syystä että: olen tullut aamulla yövuorosta/olen töissä/olen krapulassa. Jep, sellaista elämää Tampereella. Täällä maalla on niin vähän noita menomestoja niin on elämä rauhoittunut. Ja tottakai tuolla pikkumiehellä on myös oma osuutensa :)
Vuoden 2011 munasatoa |
Tänä vuonna olisi ajatuksissa lisää eri koristelutekniikoita. Pitäisi vain jaksaa levittäytyä keittiön pöydän ääreen ja alkaa sotkemana. Ongelmana on kyllä myös sekin, että mitä niillä valmiilla munilla sitten tekee...
Viikon päästä pitäisi varmaan jotain kahvittelujakin pitää miehen sukulaisille. On enonsa kovasti auttanut auton kanssa, pientä kiitosta olisi kiva antaa. Meinaa vaan olla nämä viikonloput täynnä ohjelmaa, varsinkin näin kevään tullen. On kaikenmaailman kissanristiäisiä. Oma syntymäpäiväkin on tulollaan. Pääseepähän leipomaan! Ei ole sitä tullut harrastettua hetkeen. Voisinpa harkita tekeväni samanlaisen kakun kuin viime pääsiäisenä. Oli sen verran herkkua!
2011 pääsiäisen sitruuna-rahkakakku |
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Pöllötys
Kai tämä on jonkin sortin amigurumi hahmo?
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Hoot hoot!
torstai 15. maaliskuuta 2012
Koruja ja neliöitä
Valmiit neliö |
Kun ulkona aurinko paistaa ja tintit laulaa, alkaa itselläkin olemaan kevättä rinnoissa. Tämä heijastuu myös käyttämiini väreihin. Keltainen olisi nyt suosikki, harmi vaan ettei varastoistani löydy kuin muutama keltainen nappi ja keltaista maalia.
Tekisi mieli tilata kasa kankaita taas pitkästä aikaa, mutta mieheni ei varmaan ilahtuisi kun kartutan taas luottokortti laskua.
Pidin hieman taukoa virkkaamisesta ja siivoamisesta pojan päikkäreiden aikana ja tein cameo kaulakorun ja ruusu sormuksen. Jos sormus päätyisi käyttöön lauantaina, tai sitten taas käytännöllisyys vie voiton ja jää sormukset kotiin, kun on kovin hankalat hanskojen kanssa...
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Trip down the memory lane.
Mikäs sen parempaa kuin aloittaa aamunsa kahvilla, suklaapiirakalla ja Maija Poppasella. Julie Andrews ja Dick Van Dyke <3
Leivoin edellisiltana mummoni ohjeen mukaan suklaapiirakan. Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt tovi. Kyseinen leivonnainen on ehdoton suosikkini ollut lapsuudesta asti, harvemmin vain tulee leivottua, suuren annoskoon vuoksi. Paakkelssia kun tulee koko pellillinen. Pitäisi varmaan ostaa pienempi pelti niin tulisi leivottua useammin. No mutta tänään pitäisi tulla vieraita niin ei tarvitse syödä yksin koko pellillistä.
Mikäli joku tahtoo kokeilla kotonaan tätä herkkua, niin ohje tulee tässä:
Vaahdota munat ja sokeri, sekoita kuivat aineet. Lisää kuivat aineet, maito ja sula rasva vuorotellen muna-sokeri vaahtoon. Levitä uunipellille ja paista 175 asteessa 20min. Anna pohjan jäähtyä ennen kuin levität kuorrutteen. Päälle voi lisätä hieman nonparelleja koristeeksi.

Suklaapiirakka
Pohja:
4 munaa
4dl sokeria
6dl vehnäjauhoja
4tl vaniljasokeria
4tl leivinjauhetta
100g sulaa rasvaa
2dl maitoa
Kuorrute:
5rkl kahvia
50g sulaa rasvaa
1rkl kaakaojauhetta
3,5dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
Vaahdota munat ja sokeri, sekoita kuivat aineet. Lisää kuivat aineet, maito ja sula rasva vuorotellen muna-sokeri vaahtoon. Levitä uunipellille ja paista 175 asteessa 20min. Anna pohjan jäähtyä ennen kuin levität kuorrutteen. Päälle voi lisätä hieman nonparelleja koristeeksi.
Rieskaa.
Eilisille perunamuusin jämille löytyi käyttöä kun keksin leipoa perunarieskaa. Aikas herkkua tuli, pakko sanoa.
Näin se onnistuu:
1tl suolaa
1 muna
2-3dl jauhoja (ohra tai vehnä)
hieman voita voiteluun
Sekoita ainekset keskenään, älä vatkaa liian kauan ettei tule sitkoa. Taputtele neljä plättyä pellille ja pistele haarukalla reikiä. Paista 275 noin 10min. Sivele paistetut rieskat sulalla voilla.
Nami nami.
Näin se onnistuu:
Perunarieska
3dl perunamuusia1tl suolaa
1 muna
2-3dl jauhoja (ohra tai vehnä)
hieman voita voiteluun
Sekoita ainekset keskenään, älä vatkaa liian kauan ettei tule sitkoa. Taputtele neljä plättyä pellille ja pistele haarukalla reikiä. Paista 275 noin 10min. Sivele paistetut rieskat sulalla voilla.
Nami nami.
Tilda
Tilda. Mitä ihanimpia käsitöitä. Ja vieläpä helppoja tehdä. Tosin joihinkin joutuu näkemään hieman enemmän vaivaa ja vaatii sorminäppäryyttä. Käsin harsiminen ei ole lempi asioitani, joten jotkut projektit ovat raastaneet hermoja, sormenpäistä puhumattakaan. Mutta lopputulos palkitsee tekijänsä.
Tone Finnangerin kirjoja on julkaistu suomeksikin, myös kuvassa vasemmalla oleva löytyy suomennettuna. Ainakin bookplussalla oli viime käynnilläni, en nyt muista millä nimellä, mutta kirjoittajan tai hakusanan 'Tilda' avulla luulisi löytyvän. Hintakin oli vain pari kymppiä.
Olen tehnyt Tildan kirjojen innoittamana sydämiä, meikkipusseja, hevosia, enkelin yms. Jo kankaiden kuviot ja värimaailma innoittavat pakertamaan kodin sulostuttajia. Tildalla on myös tuotesarja askartelutarvikkeissa. Sinooperista löytyy ainakin kankaita. Myös Tilda- lahjapaperia olen sieltä joskus ostanut.
Tone Finnangerin kirjoja on julkaistu suomeksikin, myös kuvassa vasemmalla oleva löytyy suomennettuna. Ainakin bookplussalla oli viime käynnilläni, en nyt muista millä nimellä, mutta kirjoittajan tai hakusanan 'Tilda' avulla luulisi löytyvän. Hintakin oli vain pari kymppiä.
Heponen Tildan ohjeiden mukaan |
Kodin sydän |
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Valitse väri!
Pidemmittä puheitta, teemaväri oranssi, olkaatte hyvät:
Kuvan huopapöytäliinasta muistuikin mieleeni kasa huopatilkkuja, jotka tilasin eBaysta eilen. Mukaan tarttui myös koristeteippiä. Täytyy piilottaa ne kun tulee, ettei taas tule noottia eBay shoppailusta. Vaikkakin koko tilaus maksoi vain 12 euroa.
Haaveissa on ollut jo pitkään tehdä pöllötyynyjä, siihen huopa olisi ihan omiaan. Ja moneen muuhun värikkääseen näpertelyyn. Siksi huopa, koska olen liian laiska tilkkutöihin ;)
Eilen aloitin myös yhden pidemmän projektin, joka on ollut mielessä jo pitkään. Eli opettelin videon avulla tekemään isoäidin neliön. Koskaan en ole pitänyt virkkaamisesta, mutta ehkä tämä tästä. Neliöt on helppo tehdä ja ennen kaikkea nopea. Neulonnasta jäävät lankakerän loput on hyvä käyttää neliöihin. Valmiina on jo kaksi harmaata. Siitä se lähtee!
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Aurinkoista päivää!
Tässäpä tämän päivän tuotos. Tai no sain nämä valmiiksi jo pari päivää sitten, mutta nyt vasta jaksoin päätellä langat. Lankana toimii Novitan 7 veljestä Polkka. En tykkää epäsymmetrisestä lopputuloksesta, vaikka väri onkin mieleinen. En tiedä kuinka paljon lankaa olisi pitänyt keriä roskiin että saa raidat menemään samallailla molemmissa.
Kameran edestä sukat pääsivät suoraan jalkaan ja minä pääsen kynsikäs projektia jatkamaan. Siitäkään enää kuin päättelyt ja pieni loppusilaus jäljellä :)
Pari tuntia myöhemmin:
Sain sitten kysikkäätkin valmiiksi kun pikkuherra meni päiväunille. Aurinkoisilla keleillä varmaan hieman vaikutusta värivalintoihin. Kuvassa hieman väri vääristyy, eli punainen on oikeasti tumma pinkki.
perjantai 2. maaliskuuta 2012
Uutta luettavaa!
Hain tänään äitini lähettämän paketin postista. Lastenvaatteiden mukana oli tämmöinen lehti. En arvannutkaan että tämä Suomessakin ilmestyy. Olen joskus tutustunut Mollien blogiin. Ihan mukavia ideoita äkkiseltään selattuna. Muutamat ennestään tuttuja, ja pari uuttakin ideaa. Lehdellä vaan on kovin suolainen hinta, suosittelen siis tutustumaan Mollien blogiin:
http://molliemakes.themakingspot.com/
torstai 1. maaliskuuta 2012
Keittiön kirjallisuutta.
Pidän näteistä asioista, niinpä kaikki makean näköiset kirjatkin viehättävät. Olen myös hyvin kiinnostunut Amerikkalaisesta keittiöstä, niinpä tulee silloin tällöin osteltua netistä ameriikan keittokirjoja. Olen muistaakseni vain muutamaa reseptiä kokeillut kirjoista, mutta enemmänkin ne ovat antamaan ideoita, ja tietenkin sisustuselementtinä. Jos on kiinnostunut näistä kirjoista, ei kannata säikähtää mittayksiköitä, ne oppii hyvin nopeaan, ja useiden kirjojen takasivuilta löytyy muuntotaulukot. Myös googlettamalla löytyy netistä useita hyviä muuntimia.
Lempparini näistä on varmaankin 'Cake Pops' kirja. Oikein innolla odottelen että pikkumies kasvaa, jotta pääsisin leipomaan kaikkea vänkää lasten kekkereihin. Myös 'Eat me' on mielenkiintoinen. Kirjasta löytyy mielenkiintoiselta vaikuttava Jack Daniels- cupcake resepti! En ole kerennyt vielä kokeilemaan kun ei ole ollut kaapissa kyseistä viskiä, tai ylipäätään mitään viskiä. Suunnittelin kokeilevani reseptiä myös Jaloviinan kanssa.
Farm Chicks on mukava kokonaisuus. Kirjasta löytyy reseptejä ruokiin, leivonnaisiin, naposteltaviin ja ohjeita pieneen näpertämiseen. Cookie Craft on erinomainen koristelutekniikoihin tutustuttaessa.
Englannin kielen taitaville vinkkinä, että Suomessa kirjat ovat ylihintaisia. Yksikään kuvan kirjoista ei ole uutena maksanut yli 20 euroa. Kaikki olen tilannut eBaysta, paitsi 'Cake Pops' on kirjoittajan oman sivun kautta: www.bakerella.com
Mitä mainiointa talvilomaa!
Aamuinen auringonpaiste katosi ja pikkumies on päikkäreillä, niin jää äiteellä aikaa muuhunkin kuin leikkimiseen.
Pyöräytin päiväkahvin seuraksi kolmenlaisia muffinseja: suklaa, valkosuklaa ja perus. Valkosuklaisia ei jäänyt kuvattavaksi asti kun mies hotkaisi kaikki hetkessä kitaansa. Ilmeisesti oli hyviä.
Hyvästä perustaikinasta saa paljon muunnelmia tehtyä, vain mielikuvitus on rajana. Omat lempparini ovat sitruuna ja appelsiini- suklaa. Jälkimmäinen maistuu ihan Jaffa-keksille! Molemmat ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä, kun ovat saaneet makuuntua rauhassa.
Kakkusten ulkomuotoon olisi mukava panostaa joskus enemmänkin, mutta jos ihan kotipullaksi leipoo, on koristelu turhaa touhua, koska en pidä kuorrutteen mausta. Tulee hieman liian makeaa.
Pidemmittä puheitta, tässä on käyttämäni perustaikina muffinseihin.
Muffinssit
2 munaa2dl sokeria
100g rasvaa
3dl jauhoja
1,5tl leivinjauhoja
1tl vaniliinisokeria
Munat ja sokeri vaahdoksi, kuivat aineet sekaisin, rasva sulaksi ja kaikki sekaisin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Mauste vaihtoehtoina yksi appelsiini (mehu ja kuori raastettuna) kaksi sitruunaa, 1dl kaakaojauhetta, puoli levyä taloussuklaata rouheena, Dumle karkkeja jne. Mahdollisuudet ovat rajattomat!
tiistai 28. helmikuuta 2012
Tämän hetkisiä projekteja.
Neuloin omalle papanalle kuvan harmaa- valkoiset lapaset ja kaverin vastasyntyneelle sini-vihreät, lapasiin on tekeillä myös sukat. 7 veljestä polkka- langan ostin ihan omia sukkia varten. Alkaa oleen omat villasukat jo niin reikäiset, että on aika jo neuloa uudet. Projektit etenee sitä mukaa kun poika antaa neuloa.
lauantai 25. helmikuuta 2012
Tästä se lähtee.
Lauantaita!
Näin sateisena päivänä, pojan nukkuessa, päätin aloittaa blogin. Olen Facebookiin laittanut kuvia tekeleistä ja leipomisista, ja sitten aina kaikki kyselevät reseptiä sun muuta. Tänne saan liitettyä helposti reseptit ja ohjeet kaikkien nähtäväksi. Maalla eläminen on välillä hieman tylsää, varsinkin näin talvella pienen lapsen kanssa. Kelit rajoittavat ulkoilua, jolloin täytyy keksiä tekemistä sisätiloissa. Siivoamiselta ja pojan viihdyttämiseltä jää joskus aikaa käsitöihin ja leivontaankin. Niistä harrastuksista olen ajatellut kertoa tässä blogissa. Ehkä hieman sivutan muitakin aiheita.
Tykkään tutkailla ulkomaisia käsityösivustoja ja -blogeja, joista sitten ammennan inspiraationi. Näin sivistyksen ulkopuolella asuessa (lue: erikoisliikkeistä) tulee paljon tehtyä hankintoja eBaysta tai Etsy- sivustolta. Näppärää ja halpaa. Tilaan tuotteet, maksan Paypal- tililtä ja kohta jo tuote kopsahtaakin postilaatikkoon. Tosin nyt olenkin shoppailukiellossa kun mies näki mastercard laskun :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)