Jonkin sortin ompelukärpänenkin näin kesällä purrut. Harmittaa kun jäi opiskelut kesken, mutta olen lähes valmis pukuompelija, joten tekniikat pitäisi olla hallussa. Kovasti polttelisi oman yrityksen perustaminen ja lastenvaatteiden ompeleminen. Saisi toteuttaa sisäistä lastaan suunnittelemalla mitä erikoisempia lastenvaatteita!
Myös noita kirpputoreja on tullut ihmeteltyä ja mitä ihania löytöjä onkaan tullut tehtyä. Ruoveden kierrätyskeskus on aivan uskomaton paikka. Ei uskoisi että niinkin tunkkaisen näköisestä paikasta löytyy aarteita. Ja ihan naurettavan halvalla. Viime reissulta nappasin kaksi hametta, topin, laukun ja keinutuolin. Tuoli on sellainen nojatuolimalli. Vaatii hieman laittoa, mutta puuosat ja jouset on hyvässä kunnossa niin ei pitäisi olla kovin hankala homma.
Kierrätyskeskus <3 |
Keskustelua on ollut myös pikkuleivistä. Tai oikeastaan amerikkalaistyyppisistä cookiesta. Eli keksi joka on pehmeä keskeltä. Tämän innoittamana kokeilin jälleen uutta ohjetta Magnolia leipomon kirjasta. Ihan ei pehmeitä keksejä ollut, mutta hyviä kylläkin. Sellaisia perus suklaakeksejä. Tai no mitä sinne keksiikään sekaan heittää. Itse laitoin puoli levyä taloussuklaata ja n. 50g paahdettuja pekaanipähkinöitä.
Chocolate Chip Cookies
3,5dl jauhoja
1tl soodaa
½tl suolaa
200g margariinia
1,2dl sokeria
1,2dl fariinisokeria
1 muna
1tl vaniljasokeria
suklaata, pähkinöitä, karkkia jne.
Vatkaa pehmeä rasva ja sokerit keskenään. Lisää muna vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen taikinaan. Rouhi suklaa/pähkinät/karkit ja lisää taikinaan. Ota noin teelusikan kokoisia nokareita taikinasta pellille. Jätä leviämistilaa. Paista 180 asteessa noin 10 minuuttia tai enemmän, uunista riippuen.